Tagged: Lehtikaali

0

Mitä kaapista löytyy -keitto

Jääkaapissa tuntui pyörivän kaikenlaisia kasvisten jämiä. Olin jo jalostanut osasta uunikasviksia ja yritännyt upotella niitä vaikka minkälaisiin keitoksiin. Jäljellä oli kuitenkin vielä hyvä kasa kasviksia. Pohdin jonkin aikaa, että mitähän voisin loihtia näistä. Lisäksi kaapissa oli pyörinyt Vegemessuilta saakka Plantin Thai-maustettu ruokakerma. Niinpä syntyi idea keitosta, jonne varmasti saisin laitettua...

0

Aivan taivaallinen pasta myskikurpitsasta

Seuraan muutamia ruokablogeja säännöllisesti. Osa on täysin vegaanisia, mutta osassa blogeja saattaa vilahtaa esimerkiksi maitataloustuotteita. Hanna soppa -blogista löytyy runsaasti ihania kasvisruokaohjeita, mutta siellä on muutakin, joten kyseessä ei ole vegaaninen tai edes kasvisruokablogi. Minua on tosin viihdyttänyt viime aikoina runsaasti se, että valta osa uusista postauksista on vegaanisia tai...

0

Meksikon pataa Myllärin kaura ateria-aineksesta

En yleensä osta valmisruokia kuin äärimmäisessä hädässä. Suurimmat syyt tähän ovat, että mielestäni suurin osa valmisruuista on mauttomia, koska niiden tulee sopia mahdollisimman monen ihmisen makuhermoille. Toinen asia on hinta. Yleensä saman ruuan valmistaa itse paljon edullisemmin, sekä tietenkin samalla voi loihtia ruuasta omia makumieltymyksiä vastaavan. Olin Tammikuussa Vegemessuilla Helsingissä...

0

Härkiswokkia thaitwistillä

Wokit ovat ihan parasta pikaruokaa. Ruoka valmistuu vartissa ja se on ehkä itselle juuri ja juuri sellainen aika, jonka pystyn nälkäisenä odottamaan, ennen kuin mahtava nälkäkiukkumonsteri saapuu. Wokkiin voi myös upottaa kaikki jääkaappiin unohtuneet kasviksen jämät ja vähän nahistuneemmatkin yksilöt kelpaavat. Yleensä maustan wokkini soijalla ja sweetchilikastikkeella, koska ne ovat...

0

Sienillä paranneltu linssisoppa lehtikaalipestolla

Linssikeitot ovat aina toimivia. Pidän punaisista, että vihreistä linsseistä keitossa. Tähän keittoon olen saanut inspiraationi Hanna Hurtan Kasvisruokakirjasta. En ollut aikaisemmin edes ajatellut, että pestolla voisi maustaa keittoakin. Ajattelin kyllä kokeilla tätä pestoa myös pastan kanssa. Koska, noh, lehtikaali nyt vain on ollut ehkä tämän vuoden rakkain raaka-aine. Pidän tässä...

2

Vihreillä ryyditetty tempesalaatti

Olen muutaman kerran nyt ostanut tempeä ja olen kyllä todennut sen aivan mahtavaksi proteiininlähteeksi. Muistan ostaneeni muuta vuosi sitten ensimmäisen kerran tempeä ja silloin en oikein osannut käyttää sitä, joten se ei jäänyt vakituiseen käyttöön. Nyt kuitenkin kun olen tässä viime aikoina harrastanut tätä makumatkailua keittiössä, niin muistui tempe mieleeni...

1

Rice & Beans vegaanipossun tapaan

Riisi ja pavut ovat perinteistä ruokaa aika monessa maassa ympäri maailman. Varsinkin kolmannen maailman maissa, joissa teollisuus ja lihalla mässäily eivät vielä ole yleistyneet. On myös tutkittu, että mikäli kaikki maailman ihmiset söisivät yhtä paljon lihaa kuin me teollisuusmaissa, ei maailmassa riittäisi pinta-alaa laidunmaalle. Tälläkin hetkellä kaadetaan metsää laidunmaiden tieltä,...

0

Lettuja lehtikaalista ja balsamicolla paranneltu puolukkasurvos

En ole koskaan tehnyt itse pinaattilettuja, vaikka olen niistä aina haaveillut. Valmiinahan ei vegaanisia lettuja ole saatavilla, joten jos niitä haluaa syödä, on ne tehtävä itse. Ajattelin kokeilla lettuja lehtikaalista, sillä se on toinen lehtivihannes, joka on suurin rakkauteni. Olen itseasiassa sitä mieltä, että mikään missä on lehtikaalia, ei voi...

0

Lisäkesalaattia lehtikaalista

Lehtikaali on ihanaa. En voi ylistää tuota vihreää lehtivihannesta tarpeeksi! Olen löytänyt sen verraten vähän aikaa sitten. Oikeastaan siinä vaiheessa, kun blogit täyttyivät lehtikaalisipsien ohjeista, aloin miettiä, että mikähän se tuommoinen vihannes oikein on. Silloin sitä ei todellakaan ollut joka kaupan hyllyssä vielä. Nyt sitä saa pienemmistä marketeistakin, mikä on...

0

Ehkä parasta pastaa kotikeittiöstä viime aikoina

Pasta on aina ollut minun herkkuruokaani. Ajoittain olen elänyt pitkiäkin aikoja ilman pastaa, koska hiilihydraatit. Pidin niitä vuosikausia jotenkin kamalina ja suorastaan tuhoisina itselleni. Välillä söin sekasyöjä aikoinani jopa hyvinkin vähähiilihydraattisesti. Siinä vaiheessa kun tajusin hiilihydraattien vaikuttavan suoraan liikkumiseen ja jaksamiseen aloin syödä niitä enemmän. Vegaanisessa ruokavaliossa hiilihydraattien välttely voi...