Tagged: Peruna

0

Mausteinen linssi-juureslaatikko

Minulla on yhden ystäväni kanssa diili, että kun hän laittaa ihania ruokia, niin niistä lähetetään minulle kuva ja mahdollisesti siinä sivussa myös suuntaa antavat ohjeet. Viime viikolla Watsappiin tipahti kuva tästä kyseisestä laatikosta. Ruoka näytti niin hyvälle ja ainekset kuulostivat ihan omille, niin päätin heti toteuttaa tämän ruuan. En vaan...

0

Ihanan lämmittävää soijasuikalepataa

Minusta on tullut kyllä soijafani. Ennen kasvissyöjän aikojani vierastin soijaa, koska en oikein osannut käyttää sitä, enkä myöskään saanut sitä maistumaan juuri sahanpurua kummemmalta. Muutamat pikkuvinkit ovat kuitenkin saaneet minua pitämään aina soijarouhetta ja -suikaleita kuiva-ainekaapissani. Ensinnäkin teksturoitu soija täytyy aina maustaa kunnolla. Parhaiten se onnistuu, kun lisää keittoveteen runsaasti...

0

Vegaaninen ”kebab”-kiusaus

Viime vuosina on tullut markkinoille useampaakin vegaanista kebabbia. Olen muutamia maistellut ja on täytyny todeta, että ihan jokainen ei ole kyllä ollut onnistunut, eikä todellakaan tarvitse ostaa toista kertaa. Toki näin varmaan on myös lihaversioissa. Parhaaksi on osoittautunut Vöner, joka on kyllä ihan kulttimaineeseen noussut viimeisen vuoden aikana. Joulun seutuun...

0

Vaivaton Härkis-kiusaus

Juuri kerkesin edellisessä postauksessa kirjoittaa, kuinka harvoin ostan mitään valmiita proteiinilähteitä niiden hinnan takia – ja tässä nyt olisi tarjolla taas Härkiksestä valmistettua ruokaa. Ehkä kuitenkin se minun ajatus oli, että jatkuvasti en näistä valmista ruokaa. On kylläkin myönnettävä, että paljon tämän helpompaa ei ruuan valmistaminen voi olla. Minulla meni...

0

Pyttipannua tofusta

Tofu on minulle vieläkin ajoittain hankala raaka-aine. En ymmärrä kuinka toiset saavat siihen ihanan rapean rakenteen ja maistumaan sen vielä niin jumalaiselta! Syön kyllä tofua myös niin sanotusti raakana, eli kypsentämättömänä leivän päällä. Tähän tarkoitukseen tosin kelpaa vain savutofu. Ei kannata myöskään luovuttaa yhden tofun jälkeen, sillä eri merkkien tofut...

0

Linssikeitto

Löysin Youtubesta (noloa myöntää, mutta tajusin ihan äsköttäin, että sieltä voi katsella muutakin kuin musiikkivideoita) uuden kanavan, nimittäin PS. Olen vegaani. Bongasin heidän kanavaltaan monta hyvää reseptiä ja niksiä ylipäätään kasvisvoittoiseen elämään. Yksi resepteistä oli linssisoppa. Vai olikohan se pata? Joka tapauksessa mukaellen tuota ohjetta tein oman versioni. Itselläni oli tarkoitus...

1

Porkkalan innoittama ”kalalaatikko”

Joulun seutuihin kohistiin kovasti porkkalasta, eli vegaanisesta kylmäsavulohesta. Lohen kanssa ruualla ei kyllä ollut mitään tekemistä, vaan porkkala valmistetaan uunissa paistetusta porkkanasta marinoimalla. Tietenkin minunkin oli tätä uutuutta kokeilta, varsinkin kun vielä löysin nestesavua. Minusta porkkala ei kuitenkaan sellaisenaan ollut mitään erityisen hyvää. On kyllä mainittava, että en juuri tykännyt...